LVI- AMMATTILAISTEN KARKKIKAUPPA

Juho-Matti

Uudenmaan alueen myynnissä palvelee Järvenpäässä lapsuuden viettänyt Juho-Matti Aaltonen.

 

Retkeilevä, luonnossa paljon samoileva, erittäin intohimoinen kalamies.

Hyvinkäällä vietetyn yläkoulun, sekä lukion aika antoi hyvät eväät siirryttäessä suorittamaan velvollisuutta puolustusvoimien riveihin Upinniemeen.

Armeijan jäädessä taa, oli aika nuoren miehen nähdä maailmaa. Lappeenrannassa tarjoutui mahdollisuus opiskella tietotekniikan opintoja, eikä siinä kauaa mietitty, kun laukut oli pakattu jo kohti uusia seikkailuja.

Tietotekniikka alan työt kuitenkin kutsuivat takaisin Uudenmaan vaikutuspiiriin.

Saunalahden asiakaspalvelu niin yksityis-, kuin yrityssektorilla antoi laaja-alaiset eväät muun muassa Elisan projektipäälliköksi sähköisen asioinnin kehittämisen sekä itsepalvelukanavien kehittämisen parissa.

Kuuluisan sanonnan mukaan, kaikki tiet vievät lopulta Pohjanmaalle.

 Vuoden vaihtuessa 2015 puolelle oli maisemat vaihtuneet tasaisemmiksi. Lvi-Pörssin ovesta asteli tuona keväänä uusi jäsen varastonhallinnan tiimiin. Tuotetietouden kasvaessa kohisten ja taustalla vahvasti vaikuttavan tietoteknisen osaamisen myötä siirtyminen myynnin tehtäviin 2018 tuntui luonnolliselta.

Varastonhallinnan tuntemus ja tuotteiden hankinta- ja myyntiketjujen kokonaisvaltainen ymmärrys tuo myyntiin tuotetuntemusta ja järjestelmällisyyttä.  Asiakkaan ongelmien ja haasteiden ratkaisuhan on aina, pitkään asiakaspalvelua tehneen ammattilaisen sydäntä lähellä.

 

Ratkaisut niin isoihin, kuin pieniin rakennuskohteisiin.

 

Juho-Matti Aaltonen

040 595 4980